Hallissa ja ulkona

Perjantaina olimme hallitreeneissä. Lunta ei ollut enää rahtuakaan, tuuli oli melkoinen, vettäkin satoi ja oli tajuttoman pimeää. Perilläkin oli melko aavemaista, ei ketään paikalla. Kun hetken odottelimme, niin yksi treenaaja tuli meidän lisäksi meidän kentällemme. Toisella päätykentällä ei ollut ketään ja toisella oli muutama agilitaaja, mutta silti hiljaista kuin huopatossutehtaalla entiseen verrattuna. Oli ainakin tilaa ja rauhaa treenata.

Vinski aloitti. Otimme mm. seuraamista, noutoa ja ruutua. Ei ollut Vinskillä ongelmaa mennä ruutuun ja oli muutenkin innokas treenikoira. Kyllä sen kanssa on kiva nykyään tehdä töitä, eikä enää niin paljon harmita se, ettei enää kisoihin olla tokossa menossa. Loppupalkaksi Vinski sai iltaruokansa.

Myös Kipin loppupalkkana odotti iltaruoka autossa, mitä en sille erikseen mainostanut, mutta kyllä se sen tiesi. Innokas treenikoira oli sekin, toki iltaruoalla saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa. Iltaruoka olisi hyvä motivaattori treeneissä vähän useamminkin käytettynä, mutta nyt pimeänä vuodenaikana ei tule iltaisin kovin usein lähdettyä treenaamaan, kun valaistuihin paikkoihin on pitkälti matkaa, ja pihassakin on turhan pimeää ja se on myös turhan tuttu paikka.. Ehkä pitäisi vähän jouduttaa lihojen sulamista, että voisi joskus antaa iltaruoan jo ennen pimeää, tai käyttää jotain muuta erikoisherkkua. Miten se menikään, uhkaus, kiristys ja lahjonta... ;D

Kipin seuraaminen oli nyt iloista, ei unohtunut pikkukoira matkan varrelle kertaakaan. Yhden kerran tosin kävi liikkeelle lähdössä niin, ettei se lähtenyt heti mukaan, mutta tällä kertaa kyse oli selkeästi jostain aivopierusta eikä esim. paineistumisesta. Annoin uuden käskyn, ja silloin lähtikin iloisesti mukaan. Ruutua tehtiin takaperin ketjutettuna kuten Riitta neuvoi, ja auttoihan se steppailuongelmaan, nätisti pysyi ruudussa seisomassa vaikka kehuin ja liikuin ruudun ympärillä. Myöhemmin otettiin myös pari ruutuun lähetystä, hyvin löytyi ruutu, mutta vähän ennakoi pysäytystä.

Lisäksi kapulan pitoa ja vauhtinoutoa, hyppyä 40 sentistä, luoksetuloa, pari lyhyttä paikalla istumista ja liikkeestä seisomaan ja istumaan jäämistä. Hyvin säilyi motivaatio treenin loppuun asti ja ihan ansaitusti sai Kipikin iltaruokansa. Nyt jäi tosi kiva fiilis kaikille tästä treenistä. Seuruussa otettiin melko kisamaisia pätkiä, eikä ongelmia tullut.

Muuten ei olla paljon treenattu, ulkoiltu vaan. Torstaina oltiin tulossa lenkiltä kotiin illan hämärtyessä, kun äkkäsin kotitiellä edessäni liikettä. Tietä ylitti hahmo, joka muistutti vähän koiraa. Ymmälläni käännyin katsomaan taakseni, ja jep, kaikki kolme koiraa olivat siellä tallessa kuten olin arvellutkin. Irtokoiria ei pihatiellämme yleensä liiku. Hetken hämmennyksen jälkeen mysteeri ratkesi, kun erotin hahmon peuraksi, ja sen perässä tuli toinenkin. Käännyin äkkiä ja kutsuin koirat luokse kytkettäväksi, onneksi ne eivät vielä olleet saaneet hajua peuroista. Snoopy on viihtynyt riistan perässä sen verran paljon, etten halunnut ottaa riskiä, vaikka olen saanut sen joskus pois nenän edestä juosseen jäniksen perästä, kun ehdin kutsua ajoissa. Ja yleensä Snoopy on poissa vain pienen hetken, mutta aina yhtä pelottavia ne tilanteet ovat. Kipi taas on vähän sellainen, ettei sen reaktiosta voi olla varma, saattaa häipyä hetkeksi tai olla häipymättä, mutta todennäköisesti nenän edestä menevät peurat olisivat olleet liian iso kiihoke. Ainoa josta varmasti tiedän, ettei se koskaan riistan perään lähde, on Vinski. Niin varma kuin nyt eläimestä voi olla. Tähän mennessä ei Vinski koskaan ole lähtenyt, maasta ja ilmasta saattaa innolla hajuja haistella, mutta ei muuta. Jos joskus muut koirat ovat häipyneet, niin Vinski on jäänyt paikalle häntäänsä miltei mielistellen heiluttamaan, sille tuollainen tilanne taitaa olla hieman ristiriitainen.

Ei ollut eka kerta, kun lenkillä tai pihan tuntumassa tulee peuroja vastaan. Olemme lenkeillä törmänneet myös supikoiriin, kettuihin ja käärmeisiin. Kerran tuli kettu ulkoilutietä pitkin vastaan ja katsoin ensin närkästyneenä, että siinä joku taas pitää koiraa irti eikä ole itse edes näköpiirissä, kunnes tunnistin tyypin ketuksi, ja kettukin havaitsi siinä vaiheessa meidät ja kääntyi kannoillaan. Usein pääsee myös näkemään saaliseläinten jäänteitä, kun petoeläimet ovat olleet liikkeellä. Vieläkin ihmettelen, kenelle olivat kuuluneet ne melko kookkaat valkoiset siivet, jotka toissa talvena löysin metsästä. Vanhoja pääkalloja ja muita luita löytyy metsästä säännöllisesti.

Tänään oli kiva ulkoilla auringonpaisteessa. Tässä muutama kuva marraskuun lopun ja ensimmäisen adventin valoilmiöstä.

Jälkeä, tokoa ja yksärikin

Aina välillä kannattaa kriiseillä, niin voi sitten taas siirtyä kriisien väliseen aikaan ;D Pienen synkistelyn jälkeen maailma näytti taas vähän valoisammalta, myös konkreettisesti, kun viikonlopuksi saatiin pikkuisen lunta. Kylläpä koirat riemastuivat. Viikonloppuna ulkoilimme paljon ja koirat saivat vähän tehdä temppuja, Kipi lisäksi vähän tokoili ja Vinski jumppasi tikapuilla. Päätin myös, että nyt alkaa joulun odotus ja pimeyden torjunta tässä huushollissa, ja vaihdoin keittiöön jouluverhot ja joululiinan ja laitoin ikkkunalaudalle kynttelikön ja toiseen ikkunaan tähden valaisemaan hämärää kämppää, sekä lyhdyn ulos ovenpieleen.

Harvakseltaan mutta aina välillä kuitenkin olemme viime aikoina treenanneet. Jäljestämässäkin ollaan kahdesti oltu. Kerran oltiin kotimetsässä, ja kaikki koirat olivat jäljellä päteviä ja nostivat kaikki kepit.
Viime viikolla kävimme pitkästä aikaa Vihtijärvellä, ja tein vähän pidemmät jäljet, kun siellä tuota lääniä riittää. Jälkien vanhetessa teimme metsälenkin, ja pojat kyllä nauttivat aivan älyttömästi tuossa metsässä juoksemisesta. Jäljet olivat reilun parin tunnin ikäisiä ajettaessa, sää oli tihkusateinen ja tyyni, ihanteellinen jäljestyssää siis. Kipillä oli kuusi keppiä ja kaikkein pisin jälki, pari kulmaa oli vähän tavallista terävämpiä. Kipi selvitti jäljen ihan suvereenisti ja hyvällä motivaatiolla, kaikki kepit nousivat ja kulmat se meni kuin juna, janakin meni nyt ihan nappiin.

Snoopy oli kiihkeä ja motivoitunut ja nosti kepit. Vinski oli ainoa, jolta jäi yksi keppi neljästä nostamatta. Mutta muuten hieno jälki siltäkin. Olipas kiva reissu se. Jälki on niin mieluinen ja luontainen laji näille. Ja minullekin. Ensimmäistä koiraa ottaessani en tiennyt mistään lajeista yhtään mitään, ja aika vähillä neuvoilla sitten ryhdyin jälkeä pikkuhiljaa harrastamaan. Mutta jäljellä osasin toimia luontaisesti oikein, mitä taas sitten ei voi sanoa muista lajeista.

Olenkin melko perinpohjin harkinnut muita jälkilajeja meille nyt, kun näistä nuorimmista ei pk-jälkikoiria tule ja Snoopyn ura on jo ohi. Kyllä ne kiinnostaisivat, mutta käytännön syistä en ehkä niihin rupea. Pelastusjälki olisi vaihtoehdoista se toinen, mutta mielestäni sitä ei noin vain mennä harrastamaan ajatuksella mutku-mä-haluun-päästä-kokeisiin-edes-jossain-lajissa-joka-muistuttaa-pk-jälkeä. Lajiin pitää sitoutua sillä mielellä, että on joko koiran kanssa tai ilman myös käytettävissä oikeisiin tehtäviin. Mielellään näin tekisinkin ja arvostan lajia paljon, mutta käytännön syyt rajoittavat sellaista sitoutumista. Enkä tiedä, kannattaako selkävikaisia koiria lajiin kouluttaa.

Mejässä on myös omat rajoitteensa. Olen kuullut, että kisoihin on hyvin vaikea päästä. Kisapaikoilla myös asutaan viikonloppu, mikä on rajoittavaa tällaisen lauman yksinhuoltajalle. Sitten pitää itse tehdä kisajälki kanssakisaajalle. Kyllä hyvinkin saisin tuollaisen metsästysjäljen muuten tehtyä, mutta kun suunnistus- ja hahmotustaidot eivät ole aina ihan justiinsa, niin se puoli aiheuttaisi pientä stressinpoikasta. Siitä jäljestä kun kuitenkin on jonkun muun kisatulos kiinni...Joten olen tuuminut, että kyllä me varmaan vaan jatkamme tätä tuttua pk-jälkeä kotipuuhastelun asteella.

Tokotreeneihin olemme nyt pari kertaa saaneet liikkuriapua, kun olemme treenanneet Minnan ja staffien kanssa, jee! Ensimmäinen näistä treeneistä meni Kipiltä aika kivasti, koska meillä oli iltaruoka mukana loppupalkkana ja Kipi oli tästä aika intona. Kapulan pito piti tietenkin tehdä liikkuroituna, kun se möllikokeessa oli niin haastava, mutta nyt Kipi ei paljon liikkurista häiriötä tässä ottanut. Tunnari tehtiin myös melko kisamaisesti liikkuroituna kolme kertaa, oman tunnarin vaihtaessa paikkaa etualalta sivulle ja sitten taakse. Kerran meinasi Kipi maistaa väärää kapulaa, mutta joka kerta toi oman. Aluksi otti vähän häiriötä liikkurista, muttei sitten enää juurikaan. Eikä edes olla treenattu tunnaria paljonkaan, eikä liikkuroituna koskaan ennen. Treeneissä oli vähän aikaa mukana myös nuori nöffi ja Kipi pääsi mukaan kolmen koiran ryhmäpaikallaoloon, joka meni hyvin.

Viime keskiviikkona sitten oltiin uudestaan treenaamassa Minnan kanssa, ja tämä treeni meni Kipiltä aika huonosti. Otimme seuraamispätkiä kisamaisesti ja palkatta, mutta homma tyssäsi lyhyeen, koska Kipi jätätti ihan sikana. Välillä se ei edes lähtenyt perusasennosta mukaan seuraamaan. Eivät nämä palkattomuustreenit ihan näin huonosti menneet heti möllitokon jälkeen. Treenasin sitten vain lyhyesti ja helposti muuta kuin seuraamista Kipin kanssa, paikkamakuuseen se myös pääsi Kodan viereen.

Snoopy ja sininen hetki

Toissaviikon perjantaina oli hallitokot, joissa oli pahin härdelli ikinä, kun viisi koiraa treenasi yhtä aikaa tilaa vieviä liikkeitä. Oli kiertonoutoa, ruutua ja tunnaria menossa samanaikaisesti, ei meinannut sekaan mahtua ja tuntui, että koko ajan sai väistää muita. Kenttä ei ole mikään iso muutenkaan. Kyseessä on hallin keskimmäinen kenttä, ja molemmilla vieruskentillä treenattiin samaan aikaan agilitya, ja meteli oli melkoinen. Kipi oli aluksi ihan hyvässä mielentilassa, eivätkä häiriöt sitä hätkäyttäneet. Vinoa hyppäämistä jouduimme vähän hinkkaamaan, kun Kipi ohitti esteen, vaikka on aiemmin tehnyt samantyyppistä treeniä hyvin. Lopuksi ajattelin ottaa pätkän vauhdikasta seuruuta ja palkata sitten hyvin, mutta Kipi alkoi jätättää. Yritin pari kertaa uudestaan, mutta Kipi jätätti yhä tai ei lähtenyt edes liikkeelle käskystä. Ensin ajattelin viedä sen vain takaisin autolle ja päättää treenin siihen, mutta kaivoin sitten kumminkin namit esiin ja teimme lyhyen seuruun namilla, että sille jäisi parempi fiilis ja pääsimme päättämään treenin onnistumiseen. Itselle jäi vähän ristiriitainen fiilis, että mitä olisi pitänyt tehdä, tuo oli pahin siihen mennessä näkemäni jähmettyminen Kipiltä. Seuraavalla viikolla sitten tuli se toinen yhtä paha.

Viime torstaina sitten olimme oikein yksärillä Riitan luona pitkästä aikaa. Sen verran otettiin kisamaista seuraamista alkuun, että Riitta pääsi näkemään jätätysongelman. Seuruu alkoi aika hyvin, mutta sitten jätätys taas alkoi ja seuraaminen lopetettiin pian sen jälkeen. Ylipäätään Riitta ei ennen ollut nähnyt Kipiä huonona treenipäivänä, joten oli hyvä, kun hänkin sitten näki, että kyllä niitä huonoja hetkiä oikeasti on. Vaikka tuo paha jätätys kyllä muutenkin on ihan uutta. Riitta on päässyt näkemään Kipin seuraamista aiemmin sellaisena, että se tekee aktiivisesti töitä minulle.

Riitta neuvoi työstämään ongelmaa siten, että kun Kipi seuraavan kerran jätättää, niin minä jatkan kävelyä hetken, pysähdyn sitten ja koiraan katsomatta sanon "oho" ja jään odottamaan, että se sieltä itse hakeutuisi perusasentoon, jolloin pääsisi palkkaamaan. Ideana se, että Kipi nimenomaan itse joutuu olemaan aktiivinen, mikä minustakin kuulosti oikein järkevältä. Minua nimenomaan oli mietityttänyt se, että jos aina itse aktiivisesti autan sitä, niin se ei opi itse aktiiviseksi.

No Kipihän sitten jätätti taas ja kun vain kävelin eteenpäin, niin se jäi niille sijoilleen ja kävi istumaan. Sanoin "oho" ja jäin odottamaan. Siinähän odotin, Riitta kertoi Kipin siellä ihan tyytyväisen näköisenä istuneen vailla aikeita tehdä mitään muuta. Lopulta hain sen itse pois, ja kokeiltiin uudestaan, ja sama juttu. Todettiin sitten, että tätä treeniä ei nyt saada tehtyä, kun on rajallinen treeniaika, kokeillaan joskus omalla ajalla.

Näytin sitten, millaista meidän seuraamistreeni on ei-kisamaisena, kun palkka on mukana kehässä, ja se sujui ilman jätätystä. Jonkun tahattoman käsiavun siinä tulin antaneeksi. Tiedostamattomiin vartaloapuihin syyllistyn säännöllisesti, minulla siis kertakaikkiaan pitäisi aina treeneissä olla joku huomauttamassa niistä. Enkä varmaan silti kokonaan oppisi niistä pois, kun olen käyttänyt niitä aina. Silloin kun olen koiria alkanut kouluttaa ei vartaloavuista puhuttu mitään, kesti varmaan todella monta vuotta ennen kuin joku ensimmäisen kerran niistä minulle huomautti. Koirankoulutus oli silloin niin erilaista. Niinpä nuo tietyt maneerit tulevat ihan selkäytimestä. Olisi ihan erilaista tulla mukaan kuvioihin uutena harrastajana nyt, kun tietotaito on aivan eri sfääreissä. Mutta toisaalta olen sitten päässyt kokemaan sen ajan, kun toko tai mitkään muutkaan lajit eivät olleet niin huippuunsa viritettyjä ja harrastaminen oli leppoisampaa.

Ruutua katsottiin myös, ja Kipi hahmotti ruudun Riitan mielestä hyvin, vauhtia olisi voinut olla enemmänkin. Saatiin myös neuvoksi treenata ruutua takaperin ketjuttamalla, koska Kipillä on taipumus lähteä steppaamaan kehuessani sitä, kun se seisoo ruudussa.

Tunnari tehtiin kisamaisena, mutta nyt Kipi maisteli läpi kaikki muut paitsi oman. Piilotettiin sitten se oma lehtikasaan ja Kipi sai etsiä sen. Sitten siirrettiin lehtikasa muiden kapuloiden viereen, oma tunnari kasan alle ja Kipi etsimään. Hyvin löysi nyt. Sitten otettiin lehdet pois ja siirrettiin oma kapula uuteen paikkaan väärien lähelle, hyvin löytyi.

Avo-hyppy tehtiin kutsuhyppynä, siinä ei ollut ongelmia. Kipi hyppäsi Riitan mielestä hyvällä tekniikalla. Lisäksi tuli juttua virittelyistä eri liikkeisiin. Minulla on joihinkin liikkeisiin virittelysanat ja joihinkin ei, mutta hyvä olisi niihin puuttuviinkin jotain kehittää. Sen Riittakin totesi, että liikkurista Kipi otti jonkun verran häiriötä.

Treenattavaa kyllä riittää niin, että hengästyttää, vaikka toisaalta olen potenut harrastusten vähenemisen tai loppumisen kriisiä. Helppoa ei aina ole, kun Kipi on samaan aikaan välillä melko herkkä ja toisaalta itsepäinen. Erityisen haasteellista on nyt karsia pois tuo jätättäminen ja työstää kisamaista ja palkatonta tekemistä. Selvästi liian vähän Kipin tarpeisiin nähden ollaan tätä aiemmin työstetty, vaikka luulin, että vähän paremmalla tolalla oltaisiin jo oltu. Mutta treenit jatkuvat nyt meidän omalla tasollamme, ja on minulla muutamia uusia ideoitakin. Meillä nyt sattuu olemaan tällaiset haasteet, ja jään mielenkiinnolla odottamaan mitä treeneissä jatkossa tapahtuu.

Harrastukset kriisissä

Varoitus: tämä postaus sisältää hyvin pitkästi pohdintaa harrastusasioista, koirista ja terveydestä. Osittain vanhan kertausta ja kaameaa vatvomista. Ei siis luultavasti kiinnosta ketään muuta kuin itseäni.

Kevennyksenä olen heittänyt tekstin sekaan viime aikojen lenkkeilykuvia. Jotain hyvääkin sentään, lenkkeilyn iloa ei meiltä ole vielä viety, ja sain nettiliittymänkin vaihdettua sellaiseen, joka ei pätki, vaikka onkin muuten vähän hitaampi. Mutta jee, kuvat siirtyvät taas helpommin! Pahoittelut vain surkeasta kännykkälaadusta, ei minulla vieläkään kunnon kameraa ole, paitsi vanha järkkäri, jota en viitsi käyttää, kun se on filmikamera...

Uusin harrastuskriisi käynnistyi osittain viime kuun möllitokon jälkeen, mutta sittemmin se on vain syventynyt. Kerrataanpa vähän, mitä siellä tapahtui.

Kipi osallistui tietenkin alokasluokkaan. Paikkamakuu meni oikein hyvin. Seuruu alkoi hyvin, mutta sitten Kipin asenne muuttui vaisuksi.Yhdellä suoralla se hyvin selkeästi jätätti. Minulla meni sen verran pasmat sekaisin tästä, että tein loppuun huonot rytminmuutokset, mistä tuomari Susa Berghäll ansaitusti huomautti. Kipi sai kuitenkin seuruusta ihan kelpo pisteet, ja yksi seurakaverikin sanoi seuraamisen näyttäneen hyvältä. Aika jännä, kun itsestä se seuraaminen tuntui kaamealta ja vaisulta. Ja ehkä kaikki katsoivat juuri silloin muualle, kun Kipi jätätti? Vaihtaisin jätättämisen keulimiseen ihan milloin vain.

Liikkeestä maahanmenon seuraamisosuudessa Kipi jätätti alusta asti tosi paljon ja jäi sitten seisomaan, mistä kävin sen nappaamassa uudestaan mukaan. Maahanmeno oli nopea. Luoksetulossa olisi saanut olla enemmän vauhtia ja Kipi tuli suoraan sivulle, miten sitä siis ei ole opetettu liikettä tekemään...Kaukokäskyt olivat minusta hyvät, mutta tuomari huomautti istumisasennon puolinaisuudesta, joka on bortsuille niin tyypillistä.

Kapulan pito oli hyvä, paitsi ettemme millään meinanneet päästä aloittamaan, kun Kipi ei malttanut istua edessäni odottamassa, vaan meni kapulaa tuovaa liikkuria vastaan. Hyppy ei onnistunut, ekasta käskystä Kipi ei liikahtanutkaan, toisen käskyn jälkeen lähti, mutta kiersi esteen, mikä ei ole sen tapaista. Ja asenne oli alun jälkeen koko ajan aika vaisu ja iloton.

Kipi siis selkeästi hämmentyi kisamaisuudesta ja palkattomuudesta. Se tuli epävarmaksi omasta suorituksestaan, kun ei saanut mielestään riittävästi palautetta. Osasin odottaa, ettei kaikki suju kisamaisessa tilanteessa kuten treeneissä, mutta olin silti kuvitellut, että Kipi jo vähän paremmin kestäisi tuollaisen lyhyen alo-suorituksen.

Tuli myös huomattua, että vaikka olemme välillä päässeet häiriössäkin treenaamaan ja Kipi kestää varsin isojakin häiriöitä hyvin, niin sitä liikkuriakin tarvittaisiin treeneihin, koska liikkuri oli nyt Kipille niin iso häiriö. Pisteitä Kipille jäi kakkostuloksen verran, kun hyppy nollaantui. Pisteistä viis, mutta se fiilis...

Vinski osallistui voittajaluokkaan ja sen suoritus alkoi lupaavasti. Paikkamakuu oli hieno, seuraaminen oli sujuvaa ja motivoitunutta, peruutukset onnistuivat hyvin. Myöhemmistä liikkeistä metallihyppynouto oli hieno ja kaukot myös menivät hyvin, paitsi yhdessä asennonvaihdossa edisti puoli koiranmittaa. Luoksetulossa ja jäävissä tuli vähän sekoilua.

Voittajaluokan ohjatusta noudosta Vinski tykkää ja lähti nytkin hyvin menemään arvottua vasenta kapulaa kohti, mutta kapulaa se ei koskaan löytänyt. Aurinko häikäisi kapuloiden kohdalle, joten Vinski ei ehkä todellakaan nähnyt kapulaa, mutta tässä liikkeessä se ainakin yritti. Ruudussa sillä sitten ei ollut mitään yritystä, se ei kertakaikkiaan suostunut irtoamaan ollenkaan. Tunnaria etsimään Vinski ei myöskään ensin ollut lähdössä ollenkaan, mutta lähti sitten hitaasti suunnilleen kävelyvauhtia kohti kapuloita. Nenäänsä se ei vaivautunut käyttämään ollenkaan eikä tutkinut kapulariviä, otti vain suuhunsa reunimmaisen kapulan, joka tietenkin oli väärä, ja palautti sen hitaasti.

Vinskiltä on treeneissä viime aikoina sujunut ruutu niin hienosti jopa vierailla kentillä, että olin ällistynyt siitä, ettei se nyt edes yrittänyt. Oltiin vieläpä tutulla kentällä, jolla Vinski viimeksi päivää aiemmin oli tehnyt tosi hienon ruudun. Jälkikäteen kun olen tarkemmin miettinyt asiaa, niin ei se niinkään yllättävää ole. Kisatilanteessa koira helposti palaa siihen tunnetilaan, jonka se alun perin on jossain liikkeessä oppinut. Ja Vinskille sentään ovat suurimman osan sen elämää nuo itsenäiset ja irtoavat liikkeet olleet hankalia. On ollut hienoa nähdä sen asenteen treeneissä muuttuvan viime aikoina, kun intoa, vauhtia ja varmuutta on näkynyt esim. juuri ruutuun lähetyksissä. Mutta se ei sitten kantanutkaan enää läpi kisatilanteen.

Kertaalleenhan jo laitoin Vinskin tokosta eläkkeelle juuri siksi, ettei sillä ollut motivaatiota tehdä itsenäisiä liikkeitä, eivätkä alan gurutkaan löytäneet tähän mitään lääkettä. Sitten innostuinkin vielä treenaamaan ja hakemaan Vinskille TK2-tunnuksen. Ylempien luokkien liikkeitä tuli myös jonkin verran pidettyä yllä ja kun ne alkoivat sujua niin hyvin, niin ajattelin sittenkin mennä Vinskin kanssa voittajaluokkaan.

Möllitokon jälkeen minulle oli selvää, ettei Vinski voittajaluokkaan koskaan mene. Sen tokokoeura on nyt ohi, olisi turhaa mennä kokeeseen kiusaamaan sitä liikkeillä, joita se ei koetilanteessa halua tehdä. En usko, että sen asenne koskaan kantaisi ylempien luokkien liikkeissä koetilanteessa, tai ainakin se vaatisi vielä vuosien työn, missä en näe mitään järkeä. Toki me silti joskus jatkossakin treenaamme tokoa/tottista, mutta vähän eri tavalla ja vähemmän, kun mitään tavoitteita lajissa ei enää ole.

Samasta syystä mistä Vinski jää tokosta eläkkeelle, en myöskään enää edes harkitse, että yrittäisin opettaa sille kumpaakaan pk-estettä. Sillä vaikka saisin jo lähiaikoina opetettua sille motivoituneen ja varman suorituksen joko pk-hypylle tai A-esteelle (mikä sinänsä jo on äärimmäisen epätodennäköistä!), niin kestäisi vuosia ennen kuin se varmuus kantaisi myös koetilanteessa. Jos koira on jo vuosia tehnyt jotain liikettä epävarmalla fiiliksellä, niin luultavasti vaadittaisiin vähintään yhtä monta vuotta, että se fiilis muuttuisi pysyvästi ja kantaisi myös jännemmissä kisatilanteissa.

Vepeä Vinski saa todennäköisesti jatkaa, jos vain kevään tullen taas pääsemme treeniryhmään. En tiedä, voiko vepekään olla sille tavoitteellinen laji, koska vepessähän ei muuta olekaan kuin itsenäisiä ja irtoavia liikkeitä. Miten käy, kun vaatimukset ja matkat yhä kasvavat, miten käy mahdollisessa koetilanteessa. Kovin innokashan Vinski on tässä lajissa ollut, mutta treeneissä on välillä näkynyt, että tietyistä kaavoista se on sielläkin tarkka ja saattaa väistää passiivisuuteen, jos kaava rikotaan.

Entä Kipi sitten. Se on mennyt tosi paljon takapakkia viime aikoina, ja oikean kisauran korkkaus on hyvin kaukainen ajatus. Ailahtelevainen se on aina ollut. Alo-liikkeet Kipi osaa hyvin, mutta ongelma on tunnetilojen ja asenteen puolella. Vinski aikanaan kypsyi hitaasti eikä myöskään ollut se helpoin tokokoira, mutta se kuitenkin oli kisavalmis alle kaksivuotiaana, Kipi ei ole vielä päälle kaksivuotiaanakaan. Ei siitä koiraa voi syyttää, sille sattui elämässä vähän huonommat kortit. Se on potenut pennusta asti selkäänsä. Kuvittelin, että sillä oli vain normaaleja murrosiän ongelmia, jos se joskus oli treeneissä hajamielinen, ja yritin kovasti motivoida sitä. Yritin huonompina hetkinä myös pitää treenit lyhyinä ja helppoina, mutta yhtä kaikki Kipi on päässyt oppimaan vääriä tunnetiloja tokossa/tottiksessa. Ei niistä hetkessä opi pois, ja paljon riippuu myös tulevasta terveydestä.

Se on selvää, että jos Kipin asenne kisamaisuuteen ei muutu, niin kisoihin ei mennä. Haluan koiran, joka työskentelee iloisesti ja paineettomasti ja nauttii yhteistyöstä myös kisatilanteissa. Ei ole reilua koiraa kohtaan mennä paineistamaan sitä kehään, ja sitä paitsi paineistun silloin itsekin. Tosin aina voi muuttaa omaa käytöstä, jos koira paineistuu, nytkin möllitokossa olisin voinut keskeyttää koko jutun ja tehdä jotain kivaa loppuun. Ei vain tullut siinä tilanteessa mieleen.

Lopputulema on siis se, ettei minulla oikeastaan ole harrastuskoiraa. On kaksi eläkeläistä ja yksi, josta ei tiedä, tuleeko siitäkin eläkeläinen ennen kuin se on edes päässyt alkuun. Todella turhauttava tilanne, koska 2v ja 5v koirien pitäisi olla parhaassa harrastusiässä. Minulla olisi intoa ja halua harrastaa enemmän kuin näiden kanssa voi. Olenkin nyt parille tyypille todennut, että olen kuin bordercollie, jolla ei pitkään aikaan ole ollut tekemistä ja joka hyppii siksi seinille! Toki näiden kanssa puuhastella voi, mutta kaipaan sitä, että voi esim. treenata pk:ta kokonaisuutena esteineen kaikkineen.

Tokonkin suhteen olisi kiva olla joku tavoite. Uudet säännöt eivät vaikuta minusta oikeastaan yhtään hullummilta nyt, kun niitä on saanut makustella hetken. No, joku merkitön merkki on edelleen minusta vähän tyhmä, mutta sain sitä jo hyvin ajettua Vinskille läpi. Talkoilin koko päivän möllitokossa samalla kun itse osallistuin ja pääsin seuraamaan kaikki luokat läpi. Kierto-nouto-hyppyliikkeessä ei tullut yhtään onnistumista, mutta oikeastaan se on minusta kiva liike. Voinhan sen huvikseni näille opettaakin.

En ole vielä Kipin kanssa luovuttamassa, mutta ihan loputtomiin en sen kanssa aio tokoa vääntää, ellei edistystä tapahdu. Pidän itseäni ennemmin realistisena ja joskus pessimismiin taipuvaisena, mutta möllitokon jälkeen tajusin, että olin syyllistynyt hieman katteettomaan optimismiin. Kun niin kovasti halusin pitää edes jostain harrastuksesta kiinni, niin kuvittelin, että me hyvinkin Vinskin kanssa vielä jatkamme tokouraa, ja että Kipi saattaisi parissa kuukaudessa tulla kisavalmiiksi.

Pk-harrastuksesta vähänkään tavoitteellisessa muodossa jouduin luopumaan jo muutama vuosi sitten, kun Vinskistä tuli kautta aikojen ensimmäinen koirani, josta ei tullut pk-koiraa. Valitettavasti Kipi seurasi sen jalanjälkiä, ja edelleen pk on pelkkä haave, vaikka siitä ehti tulla minulle vuosien myötä elämäntapa ja rakkain harrastus.

Muutamat muutkin viime aikojen jutut ovat taas nostaneet pintaan harmistuksen siitä, että minulle piti tulla peräkkäin kaksi koiraa, joilla on hyvin samanlainen kohtalo. Molemmat ovat oireilleet selkävikaansa kasvuiästä lähtien ja ravanneet huollossa ja lääkärillä alle vuoden iästä alkaen, jolloin normaali koira ei vielä jumien takia huoltoa yleensä tarvitse. Vinski ravasi ensimmäiset vuotensa tiiviisti kipuun erikoistuneella eläinlääkärillä akupunktiossa ja laserissa ja söi muutaman kipulääkekuurin. Tutuiksi tulivat myös fyssari ja osteopaatti. Silti jumit tulivat aina takaisin, ja Vinskille tuli myös muutama ontumisjakso, mutta ei se koskaan niin jumissa ollut kuin Kipi on ollut. Nyt viimeiset pari vuotta tilanne on ollut paljon parempi, ontumisia ei ole ollut, jumit ovat olleet paljon vähäisempiä ja huoltoväliä on voitu huomattavasti pidentää. Liikkeissä edelleen pientä oireilua voi nähdä, mutta liikkeetkin ovat paremmat kuin nuorempana. Tulevasta ei silti voi tietää.

Kipin kanssa asiat menivät pelottavan paljon samalla tavalla. Jälleen kova huoli koiran terveydestä ja tulevaisuudesta, jälleen huollossa tiheästi ravaamista ja tutkimuksia eläinlääkärillä. Tutun ja pätevän kipuspesialistin palveluista valitettavasti jouduin luopumaan jo ennen Kipin tuloa, koska akupunktio siellä rupesi olemaan aivan tolkuttoman kallista, ja on muutenkin ahdistavaa repiä koko ajan jostain rahaa hoitoihin, saati sellaisia summia. Onneksi meillä on kuitenkin hyvä huoltotiimi ollut viime aikoinakin.

Molempiin koiriin on tuo selkävika vaikuttanut myös harrastuksissa, se on ihan selvä. Mutta aina ei voi tietää, mikä on selkävikaa ja mikä jotain muuta. Kipistä luulen, että se olisi tokossa paljon paljon parempi ilman vikaansa, koska se on enemmän sellainen keskiverto bc pohjimmiltaan, Vinski taas on vähän omalaatuinen, mutta siinä omalaatuisuudessa saattaa olla selkävikaa mukana. Hyvinhän Vinski kyllä nuo tokon alemmat luokat klaarasi. Molemmissa on herkkyyttä ja pehmeyttä. Snoopysta tiedän, että silläkin on nuorempana ollut hermokipuja, mutta se ei vaikuttanut pätkän vertaa sen työmotivaatioon tai ylipäätään mihinkään sen arjessa. Se onkin kova ja erittäin työintoinen koira. Samoin Jippo kipeänäkin olisi halunut tehdä töitä aivan entiseen tapaan, sillä oli niin valtava motivaatio. Ei se kyllä mikään ihanne ole, että koira sairaanakin haluaa vain painaa töitä, siinä helposti jää huomaamatta sairaudet ajoissa ja tila voi pahentua! Ja täytyy myös muistaa, että Vinski ja Kipi ovat olleet selkävaivaisia pennusta asti, joten siksikään niitä ei voi verrata koiraan, joka on kasvuikänsä saanut olla terve.

Ennen tätä kaksikkoa minulla tosiaan oli sellainen kaksikko, jolta motivaatio ei koskaan loppunut kesken. Jipolla ja Snoopylla oli aina iso motivaatio ja iso moottori, niillä ei koskaan ollut huonoa treenipäivää. Vireongelmista ne eivät olleet kuulleetkaan. On ollut vaikea tottua siihen, että koiralta välillä puuttuu motivaatiota, se hidastelee ja laamailee ja lannistuu virheistä, mitä Jippo ja Snoopy eivät tehneet koskaan. Mutta ei koira itse ominaisuuksiaan tai sairauksiaan valitse, joten koiran ehdoilla se on aina mentävä. Selkävikaisen koiran kanssa joutuu treeneissä ja muussa elämässä miettimään ja huomioimaan asioita eri tavalla. Ja erilaisia nekin ovat eri tilanteissa. Sekä Vinski että Kipi ovat aina jäljestäneet motivoituneesti ja hyvässä vireessä, ongelmat ovat näkyneet selvimmin nimenomaan tokossa/tottiksessa, jossa niiden vire ei nouse samalle tasolle, jolloin ne myös kestävät erilaisia pikku vastoinkäymisiä huonommin.

Aina voisi olla huonomminkin, sekin on totta, vaikkei se paljon lohduta juuri silloin, kun miettii, että hitsi, minulla on nykyään nurkissa vain rikkinäisiä koiria. Tai no Snoopy ei rikki ole, vanha vain. Sain silti juuri muistutuksen tästäkin asiasta, kun geenitutkimuyhmästä kyselivät Vinskin nykykuulumisia. Annoin jo vuosia sitten Vinskin verinäytteen tutkimuksiin, koska sen kahdella pentuesisaruksella oli harvinainen lihassairaus, jonka takia niiden elämä päättyi nuorena. Vinskin suhteen ei myöskään oltu varmoja, voisiko sillä olla taudin lievä muoto, vai johtuivatko kaikki oireet vain selästä. Todennäköistä on, että yksin selkä on ollut syynä, mutta ei sitäkään satavarmaksi voi sanoa, kun ei tiedä taudista tarpeeksi. Joka tapauksessa sisarusten kohtalo oli todella ikävä, eivätkä ne saaneet täyttä bordercollien elämää elää. Kyseinen sairaus oli metabolinen myopatia, eli aineenvaihdunnallinen lihassairaus. Tuosta oheisesta pojancoltiaisten blogista löytyykin Vinskin veljen Bennon tarina. Toivottavasti vielä jonain päivänä tästä sairaudesta selviää jotain, kunhan ehtivät tutkia asiaa.

Ja toivottavasti ne, joiden koiran elämää ei mikään terveydellinen seikka rajoita, muistavat iloita koirastaan! Ja jos vielä saa harrastaa koiran kanssa täysillä, niin siitäkin voi ja pitääkin iloita, vaikkei jokainen treeni tai jokainen kisa sujuisikaan kuin tanssi. Se jo on hienoa, että pystyy harrastamaan ja pääsee kisoihin. Kaikki eivät sitä saa yhdessä koiransa kanssa kokea.

Harrastuskriisistä huolimatta olemme välillä myös treenanneet, ja seuraava päivitys onkin treenipäivitys. Kyllä minäkin siitä olen iloinen, että tällä hetkellä näiden terveys kestää kaikenlaista puuhastelua ja lenkkeilyä, vaikka ne harrastukset tosimielessä haaveeksi jäävätkin. Mutta voi miten toivoisin, että ne voisivat olla täysin terveitä.

Kahden viikon varrelta

Viime viikon maanantaina Kipi ja Vinski pääsivät Marin käsittelyyn. Onhan se kyllä jotenkin nurinkurista, kun nämä 2v ja 5v tarvitsevat huoltoa useammin kuin tuo 12v..? Mutta näin se vaan nyt on. Seuraavalla kerralla sitten on kyllä Snoopyn vuoro päästä käsittelyyn myös.

Kipillä oli kallonpohja ja lantio jumissa, ylläripylläri. Mari käsitteli aluksi kalloa pitkään, ja Kipillä lupsahtivat lähes välittömästi käsittelyn alussa silmät umpeen ja se kellahti lattialle uinumaan. On tuota käsittelyä kyllä metka katsoa. Lantiota käsiteltäessä Kipi välillä havahtui, kun joku lukko juuri lähti aukeamaan ja se tuntui, muttei pannut hanttiin missään vaiheessa. Niin on siitä kiltti kantisasiakas tullut, alkuaikoina kyllä pisti aika lailla kampoihin.

Vinskillä oli myös pientä jumia kallossa ja etujaloissa, häivähdys lantiossakin, koska kallon jumit yleensä heijastuvat sinne. Mutta ei mitään ihmeellistä, se on edelleen pysynyt paremmassa kunnossa kuin nuorempana. Käsittelyä Vinski yritti aluksi vähän kuin varkain vastustaa, ei ollut yhtään sellainen rento-reiska kuin Kipi.

Viime viikon tiistaina oli Kipin kilpatokokurssin tokavika kerta. Aiheena oli hyppy ja kierto, eikä nyt voitu täysipainoisesti osallistua, koska Kipi oli juuri ollut huollossa, mutta kuunneltiin mitä vinkkejä yleisesti annettiin ja tehtiin joitain juttuja vähän helpotettuna. 

Keskiviikkona sitten oli koirien ja kissojen mielestä ihan superpäivä. Toin koulusta tuliaisiksi kolme possunsydäntä, joita anatomian ja fysiologian tunnilla olimme availleet. Kissat saivat heti muutaman palan kuppiin ja koirille tein niistä treeninameja. Oppikin oli jossain määrin mennyt omaan kaaliin, kun siinä sivusta seurasin, että kappas, siinä Nella juuri hotkaisi palan aorttaa. Ei sitä yleensä tule ajatelleeksi elinten rakennetta, ne ovat vain sellaisia mötkäleitä, mutta nyt olen suorastaan kiusallisen tietoinen siitäkin, mitä kaikkea sisältyy esimerkiksi munuaiseen...Keskiviikkona myös saimme Seijalta peuranlihaa ja -luita ja oi onnea, kun koirat pääsivät illalla luiden kimppuun.

Torstaina olimme tihkusateessa seuran kentällä tokoilemassa. Käsittelyn jälkeinen tylsä hihnalenkkeily ja rajoitettu treenaaminen päättyivät ja sitä piti mennä ihan kentälle juhlistamaan ja samalla katsastamaan, millä mallilla liikkeet ovat.

Vinski teki kivan setin voittajaluokan liikkeitä. Mitään isoja virheitä ei tullut ja asennekin oli oikein hyvä.

Kipin kohdalla huomasin jo tiistain rajoitetuissa treeneissä, että se vaikutti taas iloisemmalta treenaajalta. Ja kyllä se sitä olikin nyt torstain pidemmässä treenissä ihan selkeästi! Niin paljon ne jumit sen tekemiseen vaikuttavat. Surullista, että jumit aina tulevat takaisin sen elämää rajoittamaan, mutta kiva on nähdä huollon noin selkeästi auttavan. Kipi teki alokasluokan liikkeet ja lisäksi ruudun mukavassa vireessä. Vähän oli joskus vinoutta eteenistumisessa ja jotain muuta pientä, mutta pääasiassa teki liikkeet tosi kivasti.

Lauantaina oli sitten vuorossa möllitoko Nummelassa. Melko silmiä avaava tapahtuma. Kipille oli palkattomuus ja kisamaisuus vielä liikaa, Vinski vuorostaan taantui entisissä ongelmaliikkeissään kisamaisessa tilanteessa. Käsittelen asiaa varmaan lähemmin jossain myöhemmässä päivityksessä.

Tämän viikon tiistaina oli viimeinen kerta kilpatokokurssia. Nyyh, nyt se sitten loppui! On ollut antoisa kurssi, ollaan saatu paljon ajateltavaa ja vinkkejä. Aiheena vikassa treenissä oli meille niin ajankohtainen palkattomuus. Treenattiin ensin kehään menoa ja perusasennossa odottamista, kun liikkuri ilmoitti että "liike alkaa" ja sitten "käsky". Sen jälkeen koiralle sai antaa sosiaalisen palkan. Kipi palkkautui tässä aika hyvin. Seuraavalla kierroksella treeniin lisättiin jo pätkä seuraamista mukaan. Liikkeen päätteeksi taas sosiaalinen palkka, koska se on ainoa, jonka koekehäänkin saa mukaan, eli itse asiassa täydellisestä palkattomuudesta ei ole kyse. Kun koira vastasi sosiaaliseen palkkaan, sen sai palkata muutenkin.

Kolmannella kierroksella tehtiin pitempi seuruupätkä, jonka jälkeen annettiin taas sosiaalinen palkka ja sitten valmisteltiin seuraavaa liikettä kisamaisesti. Neuvoksi saatiin pitää koira koko ajan liikkeessä eikä perusasennossa pönöttämässä seuraavaa liikettä odotellessa, liikkuriakaan ei tässä vaiheessa tarvitse superkuuliaisesti tai salamannopeasti totella, vaan voi ottaa sen muutaman sekunnin koiran liikkeessä pitämiseen, jotta sen vire pysyy yllä. Tämä meni hyvin. Heti perään otimme kisamaisen luoksetulon ja sen jälkeen taas sosiaalinen palkka, kehästä poistuminen ja lelu/namipalkka. Kipin luoksetulo oli hitaanpuoleinen, mutta matkakin oli melko lyhyt. Sosiaalisesta palkasta se ei hirveästi riehaantunut, mutta kuitenkin vastasi siihen, joskus melkein heti ja joskus sain hetken tehdä töitä, että Kipi tuli vielä paremmin mukaan. Olen treeneissä yrittänyt aina muistaa antaa sosiaalisen palkan ennen muuta palkkaa, mutta kyllä siihen voisi paljon enemmänkin panostaa, odottaa että Kipi kunnolla tulee mukaan eikä kiirehtiä namin tai lelun esiin kaivamisen kanssa.

Hyödyllistä treeniä, tällaista me kyllä teemme jatkossa paljon. Liikkuria kyllä kaipaamme mukaan treeniin välillä. Vaikka häiriössä olemmekin välillä päässeet treenaamaan, niin liikkuria meillä ei kuitenkaan ole ollut. Toivottavasti jatkossa edes joskus on.

Tokokurssin lopuksi otimme häiriötreeniä. Otimme koirat perusasentoon ja vetäjät kävivät vuorotellen niiden vieressä huutelemassa maahan-käskyjä, tai yrittivät houkutella niitä luokseen erilaisilla lirkutuksilla ja taskun rapisteluilla. Kipi meni kerran maahan vetäjän käskystä, mutta muuten ei. Houkutusten perään yritti samoin kerran nousta, mutta muuten pysyi tiukasti perusasennossa ja enimmäkseen hyvässä kontaktissa.

Perjantaina olimme hallissa treenaamassa. Treenasin vain Kipin kanssa. Möllitoko on vienyt Kipiä taaksepäin, se ei ole sen jälkeen ollut treeneissä yhtä vapautunut kuin ennen sitä. Todella harmillista. Tehtiin nyt hommia lyhyinä pätkinä, ettei vire kokonaan katoaisi, ja kyllähän se homma sitten jotenkin pelitti.

Viikonloppuna ollaan vain lenkkeilty ja ladattu akkuja. Lauantaina metsässä Vinski äkkiä käyttäytyi ihan kuin sitä olisi pistänyt ampiainen. Pettämättömän looginen päätelmä tästä on, että sitä todellakin pisti ampiainen. Vaikka on jo pikkupakkasia ollutkin, niin ei se täysin mahdotonta liene, että joku ampiainen vielä jossain hengissä ja kiukkuisena pörrää. Oikea halloween-ampiainen tämä siis. Oltiin vieläpä lähellä kohtaa, jossa Vinskiä pisti ampiainen myös viime vuonna kesällä. Vinski-parka syöksähteli aina välillä kohti kylkeään, johon pisto oli tullut, ja vielä kotona oli jonkun aikaa levoton, läähätti ja vaihtoi paikkaa. Tokeentui siitä sitten.