Kipi ja Snoopy syksyllä 2014

Kipi ja Snoopy syksyllä 2014

lauantai 28. lokakuuta 2017

Terveys- ja koulutusjuttuja

Pari viikkoa sitten koirat tekivät retken Myyrmannin kauppakeskukseen. Hauskaa oli maalaiskoirilla, kun pääsivät ajelemaan hissillä, ihmettelemään maailmanmenoa ja ottamaan vastaan rapsutuksia. Retkemme varsinainen kohde oli Faunatar, jossa järjestettiin näytteenottotilaisuus koirien aineenvaihdunta- ja geenitutkimuksiin. Bordercollie on yksi aineenvaihduntatutkimukseen valituista roduista, ja mielelläni kävin antamassa tutkimukseen panoksen meidän lauman osalta, kun siihen tuli tilaisuus. Erityisesti vanhojen koirien ja pentujen näytteitä toivottiin, joten Snoopy antoi oman panoksensa vanhojen koirien puolesta. Näytteitä tarvitaan vielä paljon lisää, ja toivottavasti tutkittavien rotujen omistajat aktivoituvat asian suhteen - näytteenottajia voi myös pyytää tapahtumaan, missä on koolla vähintään kymmenen koiraa kerralla. Tällaisesta tutkimuksesta siis on kyse.

Samalla koirilta lähtivät näytteet geenitutkimusryhmän käyttöön muihinkin tutkimuksiin. Snoopyn ja Vinskin näytteet siellä jo ennestään olivatkin, mutta niiltä otettiin silti uudet näytteet, Kipin ja Draaman näytteet lähtivät ryhmälle ihan ensimmäistä kertaa. Vuosia sitten kävin viimeksi antamassa silloisen lauman näytteet, kun Vinskin kahdella sisaruksella oli mystisiä oireita, ja oli tärkeää kerätä näytteitä lähisukulaisilta. Myöhemmin sairaus diagnosoitiin metaboliseksi myopatiaksi, ja se kuuluu tauteihin, joita tällä hetkellä bordercolliella tutkitaan. Ilmeisesti mitään ihmeempää ei vielä ole selvinnyt. Joissain muissa sairauksissa on läpimurtoja tehty, niin bordercollien kuin muiden rotujen osalta. Bortsuilta mm. löydettiin hampaiden hypomineralisaatiota aiheuttava geeni, ja omista koirista Nasta oli otettu tutkimukseen mukaan ja sain tiedon, että se oli ominaisuuden suhteen terve. Mielellään sitä on mukana edistämässä tutkimuksia, joista on ihan todellista hyötyä. Jonain päivänä jos vaikka selviäisi rodun kahden ison vitsauksen, OCD:n ja epilepsian periytymistapa, niin se olisi todella hienoa!






Kolme viikkoa sitten käväisimme jälleen Piiran pakeilla. Draama tsekattiin vain pikaisesti, ja koska se oli pysynyt suorana kuukautta aiemmin olleen käsittelyn jäljiltä, ei sille nyt tehty mitään. Käsittelyyn pääsivät Vinski ja Kipi, joiden käsittelytauko olikin venynyt niiden koko elämän pisimmäksi. Ei niillä mitään hälyttävää oireiluakaan ole tässä välissä ollut, ja melko kevyesti niillä vain on harrasteltu, joten ei tullut aiemmin niitä minnekään vietyä sen jälkeen, kun entinen luottohuoltajamme katosi jonnekin. Piira tietenkin on myös jo vuosien ajan ollut meidän luottohuoltaja, mutta hänelle on pitkät jonot ja jonkin verran matkaakin, joten siellä ei tule käytyä kovin tiheästi.

Kipi käsiteltiin ensin, ja sillä oli rintarangassa vähän isompaa kireyttä, mutta ei muuten mitään ihmeempää. Spondyloosi vaikuttaisi edelleen olevan rauhallisessa vaiheessa. Vinskillä sitten oli alempana selässä lukko, mutta ei muuten mitään ihmeellistä silläkään. Molemmat saatiin hyvin hoidettua. Hyvä niin, vanhemmiten on molempien tilanne ollut parempi. Molemmat ovat olleet rikki pennusta asti ja kehittyivät kropaltaan tosi hitaasti. Molemmat ovat tarvinneet tiheää käsittelyä jatkuvien jumien takia alle vuoden iästä alkaen, mikä ei ole koiralle ollenkaan normaali tilanne. Onkin huojentavaa, että joskus kolmen vuoden korvilla molempien tilanne muuttui paremmaksi, kun kroppa oli kehittynyt valmiimmaksi ja toimi parempana suojana jumeja vastaan.




Piiralla käynnin jälkeinen lauantaipäivä tuli sitten vietettyä Mevetin päivystyksessä. Aamuyöllä havahduin siihen, että Draama oli valveilla ja nieleskeli voimakkaasti. Ajattelin, että sitä närästää, ja tarjosin sille vähän syötävää, mutta se ei huolinut sitä, vaikka on normaalisti ihan todella ahne. Aamulla se kyllä sitten söi aamuruokansa, mutta ei normaalilla innolla, oli vaisun oloinen ja köyristi selkäänsä, kun tunnustelin sen vatsaa. Kun tilanne ei päivän edetessä muuttunut parempaan, konsultoin Mevetin hoitajaa ja sain ohjeeksi, että viimeistään seuraavana päivänä kannattaisi lääkärille lähteä, ellei tilanne paranisi. Päätin sitten, että mieluummin tarkistan tilanteen jo samana päivänä kuin sunnuntai- tai yöpäivystyksessä. Matkalla lääkäriin Draama oksensi aamuruokansa, mitä se ei koskaan aiemmin ole tehnyt.

Lääkärissä se lauantai tosiaan sitten kuluikin, kun ensin odotimme omaa vuoroamme neljä tuntia, sitten Draama oli tutkimuksissa, ja sen jälkeen odotimme vielä tunnin verran tuloksia.

Yleistutkimuksessa eläinlääkäri totesi sen minkä minäkin, eli mahan aristuksen ja vaisun olemuksen. Lämpö oli normaali, ripulia tai ummetusta ei ollut. Eikä Draama ollut syönyt mitään sellaista, mitä ei joskus aiemminkin olisi saanut. Erinäisiä verikokeita otettiin, eikä niistäkään mitään selvinnyt. Tulehdusarvot, haiman pikatesti, maksa- ja munuaisarvot ja kaikki muukin oli ok. Lopulta tilaa hoidettiin ihan närästyksenä, jota Draamalla on joskus aiemminkin epäilty. Draama sai piikin pahoinvointia vastaan, kehotuksen syödä jonkin aikaa Losecia ja vaihtaa ruokavalio esim. hypoallergeeniseen.

Draama oli vaisu vielä sunnuntainkin, ja olin kyllä tyytyväinen, että tilanne oli jo tsekattu edellisenä päivänä, ettei tarvinnut sunnuntaipäivystykseen lähteä. Ruokahalu sillä kyllä oli taas hyvä. Maanantain aikana se sitten onneksi muutenkin palasi entiselleen.

Että minä inhoan tuollaisia tilanteita, kun koiralla on ikäviä oireita, joiden syytä ei saada selville. Joitain närästykseen sopivia oireita on aiemminkin ollut, mutta ei mitään öistä levottomuutta, voimakasta nieleskelyä tai mahakipua koskaan. Eikä mahakipu kaikkein tyypillisin närästysoire olekaan. Ruohoa ja muuta vihreää Draama on aina mielellään ja säännöllisesti ulkona maistellut, muttei mitenkään maanisesti kuitenkaan. Joskus harvakseltaan on lievää nieleskelyä ollut, tai jotain muuta epämääräistä. Viime talvena nielukin kerran tarkistettiin, mutta se oli ihan puhdas. Olen kokeillut jättää ruokavaliosta pois erilaisia asioita, mutta millään en ole huomannut ihmeempää vaikutusta. Oireilu on välillä ollut pitkiä aikoja poissa, ja ilmetessäänkin oireet ovat olleet vain hyvin lyhyen hetken näkyvissä. Ennen kuin nyt, mikäli kyse edes on samasta asiasta.

Nyt Draama on ollut tiukalla ruokavaliolla, kotiruualla toistaiseksi, kun en halunnut summamutikassa valita sille jotain hypoallergiamuonaa. Pelkkää teollista en muutenkaan välitä syöttää, ellei koiran etu jostain syystä sitä vaadi. Tässä tapauksessa ei voi edes olla varma, vaikuttaako ruokavalio suuntaan tai toiseen, mutta ruokavaliosta ei todellakaan tee mieli nyt vähään aikaan lipsua.





On ollut kiva, kun ollaan episodin jälkeen voitu taas elää normaalisti. Viime viikolla käytiin pitkästä aikaa koko lauman kesken Vihtijärvellä. Tein ensin kaikille koirille jäljet, sitten käytiin lenkillä, ja sen jälkeen koirat pääsivät ajamaan jälkensä. Kipillä ja Draamalla oli taas pisimmät jäljet useammalla kulmalla, joista yksi oli melko terävä. Kaikki neljä ajoivat jäljet hirveän hyvin eikä yhtään keppiä jäänyt maastoon <3 Kipiltä ja Draamalta menivät terävät kulmatkin hyvin. Ja on niin kiva nähdä, miten Snoopykin ajaa vielä jälkeä kuin nuorena poikana konsanaan. Niinhän sitä sanotaan, että hajuaisti on aisteista ensimmäinen, joka koiran elämän alussa alkaa toimia, ja viimeinen joka elämän lopussa sammuu. Snoopy ei ehkä enää kuule hyvin, mutta sen hajuaistissa ja jäljestysinnossa ei ole mitään vikaa.

Syys- ja lokakuun vaihteessa osallistuin  Draaman kanssa Juha Korrin vetämään koulutukseen, jonka teemana olivat vietit, tunnetila ja motivaatio. Ensin oli luento ja sitten käytännön koulutuksia. Draaman kanssa otin aiheeksi huonon otteen tunnarista. Neuvoksi sain käyttää tässä saalisjännitettä, jolloin ote automaattisesti tiukkenee. Olen tätä vähän soveltaen nyt treeneissä tehnytkin, ja kyllähän se otetta parantaa. Mutta tunnari mietityttää myös kokonaisena liikkeenä, enkä ole ihan vakuuttunut, miten saisi oikean mielentilan siihen osaan liikettä, joka tapahtuu ennen tunnarin palautusvaihetta. Kun pitkästä aikaa kokeilin tunnaria kokonaisena liikkeenä, niin sähläämiseksihän se meni. Kauhea kiire kapuloille, kapulat sinkoilivat sinne ja tänne ja välillä joku vääräkin eksyi suuhun. Eikä palautuskaan ollut kaunis. Nämä ovat niitä hetkiä, kun todella kaipaisi vähän säännöllisempää tokohenkistä treeniseuraa, että voisi jonkun kanssa pohtia eri näkökulmia asioihin, saada ideoita ja palautetta. Ja joskus liikkurinkin treeneihin, huoh.

Ehkä rustaan joskus tarkemman yhteenvedon tuosta Juha Korrin koulutuksesta. Muita koulutuksia ei nyt ole edes näköpiirissä, mutta ensi viikolla alkaa omatoimivuoro tokon hallitreeneihin. On taas kiva päästä halliin edes joka toisena perjantaina läpi talvikauden. Ulkona ei tällä hetkellä juuri mitään voi tehdäkään, kun siellä on vettä, loskaa ja lunta.

On sentään juttuja, joita voi harrastaa myös sisätiloissa kotona talvikaudella. Nyt ollaan treenattu eukalyptuksen etsimistä, kun viime talvena etsittiin kanelia. Koirat eivät olleet moksiskaan, kun etsittävä haju vaihtui, työskentelivät vanhasta muistista. Vaihdoin eukalyptukseen myös eri vihjesanan kuin kaneliin. Koirat ovat saaneet etsiä hajua eri paikoista pitkin asuntoa, ja välillä erotella sitä laatikkorivistä tai lasipurkeista. Mitään kursseja en ole käynyt tai muutenkaan aiheeseen kovin läheisesti perehtynyt, ihan mutu-tuntumalla mennään. Sillehän ei sitten mitään voi, jos pilaan koirat niin, ettei yhdenkään kanssa koskaan voi mennä oikeaan Nose Work-kokeeseen, jos sellaisesta joskus sattuu innostumaan ;) Tärkeintä on se, että koirilla on mielekästä tekemistä, jossa saa käyttää hajuaistia.

Sienessä ja puolukassa tuli käytyä paljon aina siihen asti, kun pakkaset ja lumi sitten tulivat.



Muutenhan tämä syksy on ollut kovin vetinen ja tulvivakin. Meidän yhden lenkkireitin pieni koski pauhasi tavallista suuremmalla voimalla.



Osa ulkoilureitistä on ollut suljettuna tulvan takia. Ihan tekisi mieli mennä ottamaan pieni kiertotreeni tässä kohtaa :)


Sillan toisella puolella sitten näytti tältä.


Tiistaina alkoi jo lähijärvi jäätyä.


Ja sitten keskiviikkoiltana satoi ensilumi ja torstaina oli näin lumista.




perjantai 29. syyskuuta 2017

Hyvän mielen treenejä

Mihin madonreikään tuo aika oikein katoaa, kun muka se meidän neljän kerran kilpatokokurssikin jo oli ja meni, ja viimeinen kerta oli jo viime viikolla? Ja kohta on jo lokakuu.

Ensimmäinen kurssikerta oli elokuun lopussa ja aiheena oli seuraaminen. Draama seurasi aika nätisti, mutta käännöksissä vähän ylityöskenteli, pieni hidastus ennen käännöksiä auttoi tähän. Näpsimistä on saatu vähemmälle, mutta joissain tilanteissa sitä vielä saattaa ilmetä, joten skarppina saa olla. Myös liiallista tiiviyttä ja painamista ilmenee joskus. Seuratessa peruuttaminen on vielä vähän vaiheessa, sitä saa työstää melko alkeista.

Toinen kurssikerta ajoittui samaan päivään, jolloin Draamalla oli pitkästä aikaa visiitti Piiran luokse. Missään muuallakaan ei Draama ollut huollossa ihan hetkeen käynyt, mutta ilahduttavasti se oli kropastaan melko hyvässä kunnossa, ei erityisen toispuoleinenkaan tällä kertaa. Tyyppikohdissa kyllä pientä kireyttä oli.

Käsittelyn takia Draama oli sen päivän treenikiellossa, joten kurssille sitä paikkaamaan pääsi Kipi. Aiheena oli noudon eri osa-alueet. Ekalla kierroksella heitimme kapulan, mutta koira ei saanut sitä noutaa, vaan palkka tuli kontaktista ja maltista. Kipi toimi tässä kivasti, oli aktiivinen minua kohtaan eikä varastanut kapulalle. Vauhtinoutoa tehtiin siten, että heitettyäni kapulan kävi Hanna heittämässä sen vielä pidemmälle, ja sitten koira perään ja irrotus vauhdista. Aika kivasti tämäkin meni, vaikkei Kipi ihan huippuvauhtia kiitänytkään, mutta ihan ripeästi noin niin kuin Kipiksi kyllä. Pitotreeniä tehtiin myös erikseen, ja se oli Kipin mielestä tylsää. Se on aina inhonnut pitoa. Kun siltä ottaa kapulan pois huonon otteen takia ja laittaa yrittämään uudestaan, ei se aina meinaa edes suostua tarttumaan kapulaan uudestaan. Se ottaa kovasti itseensä, jos huono suoritus sen inhokkiliikkeestä ei kelpaa, mikä ei niinkään johdu ohjaajapehmeydestä (sehän on enimmäkseen ohjaajakova koira) vaan siitä, ettei sillä riitä motivaatio korjauksiin ja se on sitä mieltä, että pidä sitten tunkkisi.

Ryhmäpaikallaolokin meni Kipiltä mallikkaasti. Lopulta oli ihan kiva olla myös sen kanssa kerran kurssilla, vaikka harmittelin etukäteen sitä, ettei Draama voinut itse käyttää kaikkia kurssikertoja.

Kolmannella kurssikerralla oli taas vetovastuussa Anna-Leena. Katsoimme pikaisesti ruutua ja sitten kiertonoudon alkeita. Ruudussa pitää vieläkin työstää Draaman ajatusta oikeasta paikasta varmemmaksi, yhä se toisinaan alkaa himmailla jo ruudun etualalla. Saimme neuvoksi mm. ottaa välillä ruutuun lähetyksiä ihan läheltä. Näitä ollaankin tehty ja olen suorapalkannut Draaman ilman pysäyttämistä.

Kiertonoudossa oli agilityesteiden siivekkeet toimittamassa hyppyjen virkaa, ja Draama sitten lähtikin kiertämään siivekettä tötsän sijasta. Entiselle aksakoiralle siiveke oli liian kova houkutus. On se joskus siivekkeellä tainnut kiertoakin ottaa, eikä ehkä osaa vielä erotella muita kiertoja eri asiaksi kuin tötsän kiertoa, vaikka tötsään on oma käskynsä. Täytyy jatkaa vielä tötsän yleistämistä, ja myös luopumistreenejä tietenkin. Kierto itsessään on hyvällä mallilla.

Neljännellä kerralla taas Hannan huomassa treenasimme kisamaisuutta ja teimme useamman liikkeen putkeen. Kivalla asenteella Draama teki, joitain tyyppivirheitä sieltä kyllä läpi putkahteli. Tarkkana saa olla mm. siinä, ettei salli puolinaisia istuma-asentoja. Ja tarkkana saa olla miljoonasta muustakin asiasta. Erikseen katsoimme vielä kaukokäskyjä, ja Hanna piti Draaman takajaloista kiinni. Kiva oli päästä tätäkin kokeilemaan, kun aiemmin ei kukaan ole jaloista kiinni pitänyt. Hyvin Draama tähän suhtautui, ja nyt oli seisomisessakin tapahtunut edistystä edelliseen kurssiin nähden, jolloin Draama ei käytännössä sitä ollenkaan osannut. 

Työtä riittää yllin kyllin niin uusien liikkeiden opettelemisessa kuin virheiden karsimisessa, mutta ei ainakaan lopu tekeminen kesken! Oli kiva olla taas kurssilla, mutta harmittaa, kun taas joudutaan treenaamaan melkein aina yksin, pöh. Viikonlopuksi sentään päästään yhdelle kurssille tunnetiloja ja viettejä opiskelemaan.



Kipi ja Vinski pääsevät välillä myös tokoilemaan Draaman treenien yhteydessä, vähän omien ja niiden fiilisten mukaan. Eräänäkin päivänä minulla oli aikomuksena treenata vain Draaman kanssa, mutta kun palautin sen kivasti menneen treenin jälkeen pihalta sisälle, oli eteisessä Kipi vastassa niin iloisesti ja toiveikkaasti etujaloillaan hyppien, että pakkohan se oli ottaa myös pihalle tokoilemaan. Kun palkkasin sen lelulla, jäin odottamaan, että se tapansa mukaan rallattelisi yksin sen kanssa hyvän tovin. Mutta sepä tulikin melkein heti tarjoamaan lelua minulle ja halusi leikkiä minun kanssani. Muutenkin treeni sujui iloisissa tunnelmissa, me teimme hommia yhdessä, meillä oli kivaa ja Kipi oli motivoitunut. Nämä ovat hetkiä, joiden avulla jaksaa ne huonommatkin treenit, joita vääjäämättä tulee.

Vinski kärkkyi myös sisällä omaa vuoroaan ja oli kuin lentoon lähdössä, kun sai tokoilla. Sillä on tosi kivasti intoa, kun se saa tehdä itselleen mieluisia liikkeitä. Lopulta oli treenijonoon asettunut myös Snoopy, joka ei yleensä toko/tottistreeneihin osallistu. Se ei enää kuule käskyjä, joten se on lähinnä joskus tehnyt satunnaisia temppuja tai saanut jäljestää. Mutta kun se kerran oli tulossa, niin toki sekin pääsi. Käsimerkeillä pystyy hyvin tekemään joitain liikkeitä, eikä tarvitse kuin noutokapulaa heittää, niin Snoopy kyllä automaattisesti ja nopeasti noutaa sen.

Niin hienot koirat <3






Viime sunnuntaina oli Myytin paimennuspäivä, jonne lähdin Draaman kanssa mukaan. Oli kiva nähdä sukulaiskoiria omistajineen. Paikalla oli lähisuvusta Nyyti-äiti, Myy-mummo ja Neo-veli. Muita Draaman sisaruksia en vieläkään ole koskaan tavannut. Tietenkin paikalla oli myös tilan oma paimenkoira, Liv-täti. Draama on kyllä monessa suhteessa ihan äitiinsä tullut. Nyyti yritti tarjota minulle keppiä heitettäväksi tismalleen samanlaisin elkein kuin Draama tekee, ja kun en tarttunut tarjoukseen, tehosti se pyyntöään täysin identtisellä, kärsimättömällä äännähdyksellä kuin tyttärensäkin noissa tilanteissa.

Nyyti
Nyyti paimentaa


Draaman paimennustaipumuksista minulla ei ollut etukäteen mitään käsitystä, koska en ollut koskaan nähnyt sitä lampailla. Pentuna se kuuleman mukaan oli kerran käynyt lampailla ja syttynyt, mutta siitä oli kulunut jo aikaa. Kipikin syttyi paimentamiseen synnyinkodissaan, jossa asui lampaiden parissa nelikuiseksi, mutta kun se seuraavan kerran vuoden iässä pääsi lampaille, oli tilanne sille jännä, eikä se mitenkään automaattisesti lähtenyt paimentamaan.

Ensimmäisellä kierroksella Draama jännitti lampaita, minkä se purki ryntäilemällä niitä kohti ja haukkumalla. Pysähdyin aina, kun se ryntäsi, jotta se tajuaisi, ettei siten pääse mihinkään päämäärään, eteenpäin pääsi silloin kun kulki rynnimättä ja haukkumatta. Ja liinassa Draama tietenkin oli.

Toisella kierroksella en itse ohjannut Draamaa, mutta olin aluksi mukana aitauksessa, loppuajan aidan ulkopuolella. Osaavampi ohjaaja kun tiesi paremmin, miten asiaa kannatti viedä eteenpäin. Ja edistystä tapahtuikin, lopuksi Draama kulki jo paljon siivommin, vaikkei vielä ehkä ihan paimenkoiralta näyttänytkään, kun häntä pysyi koko ajan ylhäällä. Aluksi Draama oli vähän hämmentynyt ja vilkaisi minua aina ryntäilyn jälkeen kysyvästi, odottaen hyväksyntää käytökselleen. Kun se alkoi vähän päästä jyvälle, että sen nimenomaan ei odotettu tekevän noin ja alkoi rauhoittua, lakkasi se myös vilkuilemasta minua. Se osaa olla melkoisen omapäinen, joten sinänsä oli kivakin nähdä, että se kyllä myös kyselee asioita minulta. Jos pääsisimme syksyn aikana vielä uudestaan lampaille, niin sitten näkisi, lähtisikö homma vielä tuosta etenemään. Vähän kyllä kutkuttaisi kokeilla.

Tämä kuva todistaa sen, että kävihän se Draaman häntä sittenkin ainakin kerran alhaalla.


Alla olevat kuvat otti Taina Laakso.




Eilen Draama pääsi ajamaan pitkän nurtsijäljen. Jätin nyt purkit pois keppien alta ja palkka tuli taskusta. Maahanmenoa kepeillä sai joskus vähän muistutella vielä, joskus se tapahtui jo ihan automaattisesti. Välillä Draama maahanmenon yhteydessä myös otti kepin suuhun. FH-jäljellähän tämä on virhe, mutta mitä enemmän asiaa mietin, niin sitä vähemmän luulen, että koskaan FH-puolelle olisin sen kanssa menossa. Joten en kiellä, jos keppi menee suuhun, enkä yritä estää kaikkia muitakaan metsäjälkimäisyyksiä tai suurpiirteisyyksiä. Siihen olen tyytyväinen, että keppien ilmaisu on selvästi rauhoittunut, turha sählääminen on jäänyt pois. On sillä vielä kiire päästä jatkamaan jälkeä keppien jälkeen, mutta malttaa kuitenkin hetkeksi rauhoittua kepille eikä lennätä keppejä tai pure niitä säpäleiksi. Kulmat menivät eilen hyvin, yhden kohdalla tosin tuli metsäjälkimäinen tarkistelu ja oikaisu.



lauantai 26. elokuuta 2017

Snoopy 14 vuotta!

Tänään ollaan juhlittu Snoopyn 14-vuotissynttäriä, ja pappakoira on tietenkin saanut ylimääräisiä herkkuja. Vuosi sitten arvelin haikeana, että se syntymäpäivä varmaan jäisi Snoopyn viimeiseksi, mutta niin vaan Snoopy on ollut ilonamme vielä vuoden lisää. Olen niin iloinen, että olemme vielä saaneet tätä kesää viettää sen kanssa yhdessä, ja että se on saanut nauttia uintiretkistä, lenkeistä ja jäljestämisestä. Tänään se pääsi lenkille yhdessä vuotta nuoremman Inan kanssa. Kovin oli Snoopy intona uuden lenkkipaikan hajuista ja naisseurasta, ei malttanut istahtaa edes kuvassa poseeraamista varten. Kyllä nämä vanhuskoirat ovat niin liikkiksiä <3 Ja voi vain olla kiitollinen, kun on saanut pitää koiran vanhaksi asti, vaikka ainahan se aika silti tuntuu kesken loppuvan. 


Pappa ja mummo lenkillä <3



perjantai 25. elokuuta 2017

Synttärit, retkeilyä ja treenejä

Meidän lauman kuopus, pieni ruskea pyörremyrskymme Kipi on ehtinyt jo neljän vuoden ikään. Syntymäpäivää viime viikolla se vietti retkeilemällä ja uimalla. Iltaruoan jälkeen se sai superherkkuaan, olkipossun korvaa pureskeskeltavaksi, joten kaikki hyvän synttäripäivän ainekset olivat kasassa.





Laitetaan tähän vielä pari melko tuoretta kuvaa Kipin lelulla rallattelusta tokotreeneissä.




Muutenkin ollaan treenattu aina välillä jotain. Draama on saanut ajaa muutaman nurmikkojäljen. Jäljen alkuun ja kulmien jälkeen olen laittanut nameja. Keppien alla on ollut pienet purkit, joissa on ollut herkkua. Purkkien ansiosta keppien ilmaisu on ollut varmempaa. Samalla olen opettanut Draamalle, että kepit voi ilmaista myös rauhallisella maahanmenolla, kun se ennen on saanut ottaa kepit suuhun ja myös leikkiä niillä. Jospa tämä tapa vähän rauhoittaisi jälkityöskentelyä. Jäljen lopussa yhä saa leikkiä viimeisellä kepillä tai lelulla. 

Nurmikko/peltojälkikuurin toivon muutenkin vähän tarkentavan työskentelyä. Aika kivasti jäljet ovat menneetkin, mutta kulmissa on pientä tarkistelua ollut, ja namittomilla osuuksilla puolestaan vauhti kasvaa, eikä ihan jokainen askel tule tarkistetuksi. Eipä se mikään ihme olekaan, kun Draamalle on pohjatyö tehty metsässä, eikä jäljellä ole nameja ollut. FH-tyyliin en odota jälkien sujuvankaan, enkä ainakaan näillä näkymin tähtää FH-jäljelle. Haasteita siinä kyllä riittäisi, jos siihen ajattelisi ryhtyä. Koirakin niin helposti palaa siihen, minkä on ensin oppinut, että moni yksityiskohta tuottaisi varmasti päänvaivaa. Ja sama koskee kyllä myös ohjaajaa, ei tällainen ikänsä metsäjälkeä harrastanut ja sen vapautta rakastava tyyppi helposti ryhdy jokaisesta askeleesta erikseen niuhottamaan ;D

Snoopy on joskus saanut jäljestää ruokakuppinsa pihalla. Metsäjälkiä ei ole kukaan vähään aikaan ajanut, kun ei oikein innosta tähän aikaan vuodesta mennä metsään marjastajien ja sienestäjien sekaan. Niin no, kyllä nurtsijäljilläkin voi kaikenlaisiin yllätyksiin törmätä. Viime kerralla alueelle ilmestyi päältä ajettava ruohonleikkuri juuri kun aloimme ajaa jälkeä. Ensin se pysyi etäällä, mutta Draaman jäljestäessä loppusuoraa se ajoi suoraan meitä vastaan jälkeä pitkin. Kun ruohonleikkuri ei väistänyt, niin pyysin Draaman pois jäljeltä, odotimme hetken ja jatkoimme sitten työskentelyä parturoidulla jäljellä. Draama ei ollut moksiskaan ja ajoi jäljen hienosti loppuun asti, se ei mikään herkkähipiäinen koira töitä tehdessään ole. 

Tokossa olemme Draaman kanssa työstäneet mm. kurssilla esiin tulleita asioita ja ohjattua noutoa. Ruutua ja ohjattua ollaan muutama kerta otettu myös merkin kautta, ja hyvin on Draama ketjuttanut asian, vaikka olin etukäteen ihan varma, että se kaahaa merkistä välittämättä suoraan ruutuun tai kapuloille. Tyhjään lähetystä ollaan haparoiden kokeiltu vain pari kertaa, enkä vielä oikein tiedä, millä tyylillä sitä lähtisi työstämään. Alusta tai lelu eivät välttämättä ole hyviä tässä, mutta muidenkin tapojen toteutus mietityttää. Älyvapaa liike!

Kipi ja Vinski ovat saaneet myös tokoilla satunnaisesti. Viimeksi laitoin Kipille pienen ruokarasian odottamaan palkaksi kentälle ja sen oli kovin vaikea luopua siitä. Intoa kyllä riitti, mutta tekeminen oli tavallistakin suurpiirteisempää ja välillä piti vähän vilkaista purkkia kohti. Ei se aina vielä kestä sitä, että ruokapalkka on kentällä mukana, kauempana oleva palkka on vähän helpompi ja toimii hyvänä motivaattorina. Lelupalkkaus noin periaatteessa toimii hyvin myös, mutta melko itseriittoinen Kipi lelujen kanssa on, ei se paljon ohjaajaa leikkimiseen tarvitse, kuten ylempänä olevista kuvistakin huomaa. Se rallattelee pitkiä aikoja itsekseen. Välillä houkuttelen sen näissä tilanteissa kahden lelun leikkiin, johon se kyllä myös lähtee mukaan, koska sen on ihan pakko tulla tarkistamaan, onko minulla oleva lelu vielä parempi. Mutta jos se kerran itsekseen rallattelusta palkkaantuu hyvin, niin rallatelkoot kaikin mokomin.

Eilen vietimme koirien kanssa retkipäivää ja suuntasimme Iso-Valkeelle. Koirat olivat niin riemuissaan, kun ne saivat kulkea pitkät pätkät rantaa pitkin, juoksennella ja uida. Matalaa rantaa riitti ja vesi oli hyvin kirkasta. Kävin itsekin uimassa, ja tuli samalla talviturkki heitettyä, sopivasti tässä syksyn jo kolkutellessa ;) Snoopykin oli mukana, ja oli kyllä niin sydäntä lämmittävää katsella sen riemua hiekkarannalla ja uusissa maastoissa. Ihmeen hyvin se jaksoi muiden mukana. Ja hitsi sentään, vuosituhannen vaihteessa asuin vajaan parin vuoden ajan suhteellisen lähellä retkipaikkaamme, enkä edes tiennyt paikan olemassaolosta! Silloinen lauma sai kyllä nautiskella uimalammesta pihassa (ja todella hulppeista jälkimaastoista), mutta oltaisiin kyllä täällä käyty säännöllisesti uimassa, jos oltaisiin paikka tiedetty.










maanantai 31. heinäkuuta 2017

Kesäkuulumisia

Jos nyt jotain päivityksen tynkää vähän tavallistakin pidemmän tauon jälkeen, oli vähän hankaluuksia, kun osa läppärin näppäimistä sanoi itsensä irti.

Juhannusviikon alkajaisiksi tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Draama tuli meille. On ollut niin kivaa kulkea sen kanssa tämä aika. On ollut hienoa saada laumaan taas suuren moottorin ja motivaation omaava koira, jonka kanssa on ilo tehdä yhteistyötä. Terveysongelmat ja niiden tuomat rajoitukset toki ovat luoneet varjoakin yhteiseloomme.

Aikuisen kodinvaihtajan kanssa  on niin erilaista aloittaa yhteistyö kuin pennun kanssa. En ole aina voinut täsmälleen tietää, mitä Draama jo osaa ja miten jonkun asian perusteet on sille opetettu. Tutkimusmatkalla tässä ollaan sen kanssa oltu. Onhan se omalla tavallaan vähän haikeaakin, kun ei ole voinut olla mukana niitä perusteita luomassa, kun ei ole saanut tuntea Draamaa jo pentuna ja nähdä sen kasvavan, ja on hypännyt kyytiin vähän niin kuin kesken matkan. Mutta niin hienosti Draama sopeutui alusta asti laumaamme ja lauma siihen, ja niin luontevasti se on kanssani työskennellyt, että sen ihmeemmin en tuota murehdi. Etujakin aikuisen koiran ottamisessa on, kun tietää jo paremmin mitä saa, kuin mitä pienestä pennusta voi tietää. Silti on jännä välillä ajatella, että Draamalla on menneisyys jo ennen minua ja meidän laumaa, enkä tiedä siitä kaikkea. Pois ovat myös jääneet monet sellaiset kuviot, jotka uuden koiran kanssa yleensä tulevat eteen, jos koira tulee taloon jo pentuna, kuten juuri asioiden opetteleminen nollapisteestä alkaen, sisaruksiin ja muihin sukulaisiin tutustuminen ja muu sellainen. Mutta silti, tuhannesti haikeampaa ja vaikeampaa olisi se, jos joutuisi vastoin tahtoaan luopumaan aikuisesta koirastaan, jonka kanssa on jo ehtinyt harrastaa paljon ja johon on kiintynyt.

Draaman Neo-veljeä sentään olin nähnyt jo ennen Draaman tuloa, koska se on ollut samassa veperyhmässä Vinskin kanssa, ja samassa tokojoukkueessakin. Muita sisaruksia en ole koskaan tavannut enkä ulkomaista isääkään, ihastuttavan Nyyti-emän kyllä.

Itse asiassa näin kerran Draaman itsensäkin ennen kuin siitä tuli oma koirani. Tämä tapahtui tokokisoissa vuonna 2015, juuri uusien sääntöjen tultua voimaan, kun olin katsomassa Uudenmaan piirinmestaruuskisoja. Draama oli mukana joukkueessa ALO-luokassa ja kuulin, että kyseessä oli Neon sisko. Ykköstuloksen se silloin teki ja oli mukana voittamassa piirinmestaruuskultaa. Enpä olisi ikinä uskonut sen suoritusta seuratessani, että jonain päivänä siitä tulisi minun koirani!


Juhannusta vietimme ulkoillen, ja vieraitakin kävi. Meidän pihan juhannusruusu kukki tänä vuonna myöhässä, juhannuksena suurin osa kukista oli vasta nupuilla. Koivunlehdet sentään olivat silloin jo aika hyvän kokoisia :) Myöhässähän moni muukin asia on tänä kesänä ollut, aina uimavesien lämpenemisestä mustikoiden kypsymiseen.



Vasta viikko juhannuksen jälkeen oli juhannusruusu täydessä kukassa.


Meillä oli Draaman kanssa tokokurssin viimeinen tunti heinäkuun alussa, teemana tunnari ja kaukokäskyt. Teimme tunnarin kolme kertaa liikkuroituna ja kisamaisesti. Ekalla kerralla Draama ei heti tajunnut lähteä tunnarikasan luokse, koska emme ole yleensä tehneet sitä kisapituiselta matkalta. Vauhti sillä kasvoi kovaksi, ja se oikein roiskaisi tunnareille. Vain kerran se silti otti väärän, silloinkin toisella yrittämällä omansa. Otekaan tunnarikapuloista ei aina ollut paras mahdollinen. Silti en osaa tuota niin murehtia, koska edistyminen alkutilanteeseen nähden on kuitenkin selkeää. Alussahan tunnarit menivät tuhannen päreiksi, ote oli vieläkin huonompi, ja väärät nousivat omaa useammin.

Jatkossa siis keskitymme yhä treenaamaan lyhyeltä matkalta, ettei vauhti kasva liikaa. Tunnarit, niin oman kuin väärätkin, voi myös piilottaa esim. korkeaan ruohikkoon, jotta Draama joutuu oikeasti etsimään, eikä myöskään opi siihen, että vain oma on aina piilossa. Eikä se tällöin myöskään pysty roiskaisemaan kapuloille niin rajusti ja huolettomasti. Hallissa treenatessa tunnarit voi laittaa seinän viereen vauhdin hillitsemiseksi. Hyvä on myös treenata joskus niin, että kapulat ovatkin vähän korkeammalla. Treenissä yksi EVL-koira kokeili tunnareiden etsimistä ihmisen päältä, ja se oli kyllä sille tosi vaikeaa. Korkeamman paikan ei vältämättä tarvitse olla niin haastava kuin ihminen, laudanpätkäkin riittää haasteeksi. Haju ei silloin tule suoraan maasta, ja koiralle on siinäkin uutta haastetta.

Kaukokäskyjä katsottiin myös, ja niissähän on ongelmia piisannut. Erityisesti seisomisessa, joka on edelleen täysin alkutekijöissään. Pompputekniikalla ollaan sitä otettu, mutta Draama ei ole liikettä sisäistänyt eikä osaa sitä, ellen ole sen edessä auttamassa. Naksuttelin sille taannoin myös tyynyä takajalkatargetiksi, ja innollahan se toimintaa alkoi tarjota, ei vain sitten täpinöissään usein malttanut pitkään pitää takajalkoja aloillaan, ja varsin usein se jo targetille mennessään lennätti koko targetin metrin päähän. Joten ei sekään homma sitten edennyt ihan niin kuin olin ajatellut. Nyt saimme neuvoksi opetella seisomista ihan kaukojumppana ilman pomppua ja vaihtaa vihjesanan. Koska takajalkatargetti ei ole toiminut toivotulla tavalla, niin jatkossa voi takajalkojen eteen laittaa riman, jonka yli takajalkoja ei saa laittaa.

Harmi kun kurssi jo päättyi, olisi niin tärkeää saada vähän säännöllisemminkin palautetta, neuvoja ja kisamaista häiriötä. Onneksi kuukauden päästä alkaa neljän kerran kilpatokokurssi seuran valmennusrenkaalaisten vetämänä, jonne myös saimme paikan. Yhä vaan haaveilen siitä, että pääsisi säännöllisesti johonkin koulutukseen, jossa voisi paneutua liikkeiden edistymiseen pitkäjänteisemmin. Yhden koulutuskerran aikana saa jonkinlaiset eväät yksittäisen liikkeen eteenpäin viemiseksi, mutta myös seuranta olisi tärkeää. Kun ei ole niitä ylimääräisiä silmiä näkemässä, niin ei aina voi olla edes varma, tekeekö ne asiat oikein ja kuten on neuvottu. Eikä näe kaikkea mitä koira tekee. Uusiakin ongelmia tulee yleensä aina, ja niitä olisi hyvä pohtia jonkun kanssa. Mutta ikuisuushaaveeksi nämä kai jäävät...

Jäljellä ollaan käyty muutaman kerran. Kerran kävimme ihanassa Vihtijärven metsässä ja tein jäljet koko laumalle. Vinskille ja Snoopylle melko lyhyet yhdellä kulmalla, Kipille ja Draamalle pitkät useammalla kulmalla. Jälkien tallaamisen jälkeen tuli rankka sadekuuro ja sen perään muutama lisääkin sillä aikaa, kun olimme lenkillä jälkien vanhenemista odottamassa. Jälkiä tehdessäni oli vielä melko kuivaa. Jäljestys sitten olikin tosi hankalaa niissä oloissa. Kaikki kyllä nostivat jäljet hyvin ja selvisivät alkujäljestä, mutta kaikki joutuivat vaikeuksiin ensimmäisessä kulmassa. Vinski ja Snoopy löysivät tovin pyörimisen jälkeen jäljen uudestaan, selvittivät sen loppuun asti ja nostivat kepit. Kipi ja Draama taas ajoivat kulmasta reilusti ohi, pyörivät ympäriinsä, mutteivat enää löytäneet jälkeä, jolloin keskeytin niiden työskentelyn. Jäljet olivat täysin merkkaamattomia, joten en myöskään ihan tarkkaan tiennyt, miten kauas jäljeltä ne ajautuivat.  Seniorit vastaan juniorit siis 2-0.

Illalla tein vielä kotimetsään Draamalle uuden jäljen useammalla kulmalla ja kepillä, tällä kertaa merkatun, jotta voisin tarvittaessa keskeyttää jäljen ajoissa, jos ongelmia taas tulisi. Oikein toivoin, että taas tulisi rankkoja sadekuuroja, että saataisiin samat olosuhteet kuin aiemmalla epäonnisella jäljellä, mutta eihän niin käy koskaan silloin kun sitä toivoo. Tämä jälki meni hyvin, kulmissa ei ollut mitään ongelmia ja kepit nousivat. Työstämistä niin kulmat kuin kepitkin vielä Draaman kanssa vaativat, aina se ei malta olla riittävän huolellinen.

Uimassa ollaan tietenkin käyty, ja pari kertaa Draama on aiheuttanut harmaita hiuksia, kun se ei ole ollut lähdössä pois ollenkaan samaan aikaan kuin muut. Sitten sitä onkin saanut odottaa hyvän tovin. Snoopy ei yleensä ole meidän uintireissuilla mukana, kun useimmiten koirat käyvät uimassa jonkun pitkän lenkin varrella ja/tai Snoopylle huonossa rannassa. Niinpä olen vienyt Snoopya yksin uimaan. Ne ovat olleet hyviä reissuja, Snoopy on saanut ihan itse ja rauhassa noutaa kaikki kepit, kun kukaan muu ei ole päässyt väliin, ja rannalle ja pois kävellessä se on saanut pysähtyä nuuhkimaan kaikkia hajuja sielunsa kyllyydestä.




Muilla koirilla on välillä ollut Repe ja Miio lenkki- ja uintiseurana. Miio-sheltti on ollut kovasti ihastunut Draamaan, nenä usein sen peräpäässä kiinni, ja uinnin jälkeen nämä kaksi ovat spurttailleet villisti.




Yhdet sukujuhlatkin käytiin, ja Kipi kirmaili villisti pihalla Vilin ja lapsijoukon kanssa. Kipi on kyllä lasten parissa hyvin suosittu tyyppi, ja yleensä kyllä aikuistenkin, ei sen puoleen.


Vinski on tänä kesänä käynyt kerran vepetreeneissä. Enempään en ole saanut itseäni vielä motivoitua. Vinski osaa periaatteessa ALO-liikkeet, mutta vientiesinettä se pitäisi saada tyrkyttämään paremmin käteen asti. Maalitolppien läpi rantaan tulemista sille ei ole erikseen opetettu, ja asian merkitys on uusien sääntöjen myötä korostunut, kun rantaan tullaan vinosti. Treeneissä Vinski ajautui joka kerta tolppien ohi, kun lähestyminen ei enää ollut suora. Vepe on kiva laji, mutta tavoitteiden puuttuminen syö kyllä motivaatiota, kun ALO-luokkaa korkeammalle ei välttämättä ole realistista haaveilla etenevänsä. Ja pelkästään SOVE- ja ALO-luokkaan päästäkseen pitäisi vielä opetella uusia asioita, jotka juuri Vinskin kohdalla eivät ole mitään läpihuutojuttuja. Jos joku inspiraatio vielä iskee, niin saatammehan me vepetreeneihin mennä, mutta toisaalta saatamme olla menemättäkin. Vedestä aiomme joka tapauksessa nauttia, koska vesi on Vinskille niin rakas ja tärkeä elementti, on ollut ensimmäisestä kerrasta saakka. Vinski on laumassa se kaikkein hartain ja omistautunein uimari, vaikka kaikki nuo ovat aivan hulluina veteen. Uimassa takuulla käydäänkin niin kauan kuin uintikelejä riittää.